FOSSIILI
Me olemme yksin kuin muurahaiset,
meidän eksyneet muurahaisleukamme,
meidän vatsamme, kaikki ne vatsat,
niiden iho, sileä, kova, kuiva
ja kiirehtineen hien viipyilevät taipeet,
meidän koko muurahaisuutemme, aitososiaalinen
tuoksumme, hajumme,
meidän neulastemme rynnäkkökiväärit,
räjähtävät vartalomme, meidän yksinäiset,
räjähtävät, himon ja kiihkon ja pelon pullistamat meidän,
joukko-osastomme, taisteluhautamme,
rakkaushautamme, meidän.
ja vaikka kaikki vihaisivat sinua,
vaikka yksi tuntisi rakkautta
eivät he täytä tyhjyyttäni
vaan tyhjentävät tyhjää,
meidän pudonnutta katsettamme,
silmiemme mehustuvia marjoja
teräksisissä lieriöissään, meidän.
metsässä tanssivat puut, jyrkänteiden reunoilla
kasvavat käyrät männyt kuin kuparitorvet,
soiden laulu, soiset suumme, huulemme, kosteat, upottavat,
kaiken hotkaisevat silmämme ja silmäkkeemme,
omamme, neva ja räme ja aapa, omamme, meidän.
pohjoisen tuulen hyytävä-pyytävä musiikki,
tietävät sinusta jotain, sinun kyyneliä vuotavista
kivisistä sormistasi, minun sormistani, meidän.
sinun peilisi ei ole kieli, ei runo,
ei evankeliumi, ei kiihkeä huokaus
vaan jään hioma graniitti,
kiven uurtama kieletön kallio,
mykkä ja viisas ja armahtava,
kuin pudonneiden kasvojen vertaus, sävyisä, meidän.
siksi minä laitan kiviä taskuun, suuhun
ja luomien päälle sileät kivet,
niiden kylmä välinpitämättömyys,
niiden painava rauha,
ne eivät kerro meistä mitään,
vaadi sinulta mitään
niiden sylissä nikamamme, nivelemme
ja suruni puhdistuu, meidän pysähtynyt,
kädestä toiseen liikkuva surumme,
maailman taskuun mahtuva, meidän.
Tomi Kontio on kirjailija, kolumnisti ja runoilija. Hänen tuotantonsa sisältää 18 teosta
ja hänet on palkittu mm. J.H. Erkon palkinnolla, Kalevi Jäntin palkinnolla ja Junior Finlandia -palkinnolla.