Mutta maata vasten makaa orjanlaakeri, se ikivihanta
vaan ei vihanta vihreästi, kun mustaa on sen vihreässä
suurten puiden alla, maassa se makaa, sen alla ei mikään
viheriöi, kasva. Kuuluu kovakuoriaisrapina, viimeinen ääni
jota halusin päästää, kun makasin siinä orjanlaakereiden
maassa. Siinä maassa minä makasin ja maa painoi minun
sormiani ja minun sormeni vetelivät sointuja haitarista
joka sattumalta makasi vatsani päällä. Pieni sininen lintu
mikä se oli, en tunnistanut sellaista livertäjää. Ummistin
korvani, mutta laulu vain jatkui orjanlaakereiden alla.
Olli Heikkonen on Helsingissä asuva runoilija. Häneltä on julkaistu viisi runokokoelmaa, joista esikoiskokoelma
Jakutian aurinko sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2000, Regional-Express Kodiksamia-
palkinnon vuonna 2016 ja Teoria kaikkein pienimmistä Einari Vuorela -runopalkinnon vuonna 2017.