Mökki seisoo keskellä tyhjää maisemaa ovi avoinna niin, että kauempaa näyttää
siltä kuin kuka tahansa voisi astua sisään ja ulos mielensä mukaan. Mutta kun
mökkiä lähestyy, maahan ilmestyy railoja jotka täyttyvät vedestä; vesi samenee
sammakonkudusta, ja tulija laskee katseensa. Hänen mielessään herää
kysymyksiä: miksi esteet rakentuvat juuri siihen missä hän kävelee, ja miksi hän
kävelee, kun voisi yhtä hyvin ryömiä ja hieroa rintaansa elämää kuhisevaa
mutaa. Hän voisi häpäistä itsensä jollakin paljon mehukkaammalla tavalla,
työntää silmiinsä kiviä tai kurkkuunsa talven pellolle mädättämää heinää – tai
loikkia vain laiskasti, kuin liian suureen nahkaan astunut rusakko. Hän voisi
kaatua ja jäädä makaamaan, kunnes kylmä kuu hyväilisi hänen poskeaan ja hän
havahtuisi siihen että on yö ja mökissä kaikki valot palavat, kuin sisällä istuisi
korttipelin ääreen unohtunut onnellinen mutta eksentrinen perhe.
Ei siis ole lainkaan helppoa päästä perille. Kuka tahansa tulija huomaa,
että vaihtoehdot sumentavat järjen ja railot liikkuvat pysty- ja poikkisuunnassa
kuin päättämättömät jakaukset. Toisinaan esteiden arvaamattomuus turhauttaa –
tuntuu epäreilulta olla niin lapsellisten voimien armoilla – mutta älä käänny
takaisin, lopussa palkinto hyvittää ryömimisen ja häpeän, joka takertuu ihoon
kuin folio toissapäiväiseen kyljykseen. On vain uskottava kauneuteen, sielläkin
missä sitä ei näe. On uskottava, että kun mökin ovi vihdoin sulkeutuu perässäsi ja
olet yksi niistä jotka kätkeytyvät sen valoon, tulee toisia, jotka upottavat jalkansa
railoihin ja katsovat nälkäisin silmin varpaitten välistä tirskahtavaa puuromaista
maata.
Marianna Kurtto on helsinkiläinen kirjailija ja kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on kirjoittanut viisi runokokoelmaa.
Ensimmäinen teos, Eksyneitten valtakunta, ilmestyi vuonna 2006, ja viimeisin, Rottakuningas, vuonna 2015.
Syksyllä 2017 julkaistaan hänen ensimmäinen romaaninsa Tristania."