TERO LIUKKONEN

Läpi unen kerrosten putoaa kivi,

vaipuu sameaan syvyyteen,

enkä koskaan tule tietämään,

tavoittaako se lopulta pohjan

ja miten pitkälle se kierii alavirtaan –

että siinä on lapsuus ja tämä ikä käsillä,

jokiveden syleilyssä, viileässä,

kaikki iät ja kaikki päivät, yhdessä,

virtaamistaan virtaamassa,

silti minnekään menemättä –

onko matka kenties tullut jo perille?

onko mies nostanut itsensä kuiville?

en tahdo kuulostaa pilkalliselta,

kysyttäköön näitä kysymyksiä kaltaisiltamme,

mutta älkööt he niihin vastatko ennen kuin

luopuvat viisaudestaan hulluuden hyväksi –

ja minä makaan ullakolla yksin,

lepään kesän vilpoisessa sopukassa,

katson luomientakaisen avaruuden kuvia,

ja sinne astuu tyttö punertavin hiuksin

ja hänen läsnäolonsa väreily täyttää

kurkihirren ja laipion välisen tilan kokonaan

ja miten minä pelkään häntä koskettaa

ja että hän koskettaisi minua –

on pieni elämämme unesta laadittu

ja vain kuolemalla kuoleminen lakkaa;

nainen heilauttaa hiuksensa vapaiksi

ja alkaa riisuutua sanomatta sanaakaan,

ja minä puristan silmäluomia yhteen,

tirkistän niiden välistä ihon heleää –

alastomana hän astuu luokseni

ja ojentaa kiven kämmenellään:

”Tässä se on: nostettu, vieritetty,

syväkivi sinun sydämesi graniitista.

Ota se niin kuin otat minutkin.”

Tero Liukkonen on Helsingissä 1960 syntynyt, nykyään porvoolainen kirjailija.

Hän on julkaissut runoja, romaaneja ja novelleja. Yrityksen sivut scribe.fi, blogi liukkonen.fi.

#teroliukkonen