top of page

JOHANNA VENHO

Kaksi osaa sarjasta

Kymmenen metriä sekunnissa

(S.N.V. 1915-2009)

1.

“Me ihmiset elämme syvän ilmameren pohjalla”, hän kirjoittaa

oppikirjaan. Tiheät hiljaiset lauseet. Taivas on auki ja näkee. “Jokainen ilmakerros

puristaa kokoon sen alapuolella olevia ilmakerroksia.” Hän avaa oven ja takki on

rypytön joskin kulunut, hän kävelee, viis varttia päivässä, rintamamiestalot,

takapihaperunamaat, hilseilevät ikkunanpielet, huopakatot, metsätie, polun

iljanteet, hän kävelee rajojen yli, kaikelle voi jotain tehdä, pitkän miehen varjo

huojuu edellä kun aurinko käy viisareineen takaa. Viis varttia joka päivä tuuli

liikkuu, sivaltaa vaikenemalla, lähettää kuoria, postimerkkikuvissa Itämeren

murtovesiallas, sen pieniksi jäävät simpukat, kesä ja vene keskellä paahteista

selkää, taivaan valo käy pinnan läpi siihen mikä ei näy.

(- - -)

5.

Puut ulottuvat taivaankanteen saakka. Mies kävelee mäkeä ylös kirkkoon,

penkissä vakipaikka, olen kokeillut sitä, tiedon ja uskon, molemmat perin, öisin

puut puhuvat, näen tulevan. – Vapaassa ilmakehässä olevan vesihöyryn

muuttuminen suoraan kiinteään muotoon eli härmistyminen tapahtuu erikoisten

härmistyskeskusten ympärille. Ne ovat ilmassa olevia kiinteitä osasia, ne lienevät

kvartsikiteitä tai napaseuduilla mahdollisesti lumikiteitä, joita maanpinnalta on

kohonnut vapaaseen ilmakehään. Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Taivas harmaa, pilvipeite ei hengetön

koskaan. Tämä hetki: kitken iltaan saakka kasvimaata, kunnes multa sulaa

pimeään.

Johanna Venho on runoilija ja kirjailija, joka on julkaissut runoja, lastenkirjoja ja proosaa.

Vuonna 2017 ilmestyy hänen viides runokokoelmansa Peiliovi (Palladium) ja lastenromaani Opossumi repussa (WSOY).

Venhon runoja ja lastenkirjoja on käännetty muun muassa englanniksi, ranskaksi, italiaksi, unkariksi, viroksi, tšekiksi ja slovakiksi

ja hän toimii kansainvälisessä Versopolis-runoilijaverkostossa. Hän on saanut Suomen Arvostelijoiden liiton Kritiikin kannukset,

Arvid Lydecken -palkinnon, Katri Vala -palkinnon sekä Einari Vuorelan runopalkinnon.

UUSIMMAT RUNOT:
HAKUSANAT:
No tags yet.
bottom of page